Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
[ ]
22.02.2009 - 21:47

Aurinko alkaa jo muistuttaa olemassaolostaan ja se onkin ihanaa. Kävimme joku päivä sitten koirametsässä juoksentelemassa ja siellä oli huimasti kaikkea nuuskuteltavaa. Pariin lajitoveriin törmäsimme, Vendi on niille kovin ärtsynä ja haukkuu jo hyvän matkan päästä, kun taas minä tahtoisin vähän joskus olla hippasilla toistenkin kanssa. Tässä kuitenkin rennosti aurinkorinteellä, kaunista oli.

25.01.2009 - 21:00

Monta kertaa olen kuullut äiskän kutsuvan mua pikku apulaisekseen. En ihan täysin ymmärrä mistä moinen nimitys, mutta yleensä kuulen sen, kun olen tutkailemassa mitä äiskä puuhailee. Tämä tilanne sai aikaiseksi taas naurua, vaikka mitä huvittavaa siinä nyt on, että tahdon olla lähellä. Ja tokihan vaatekaapin siivouksessa paras paikka tarkkailla puuhia on siellä hyllyllä.

 

18.12.2008 - 19:43

Taas se vain vuosi vierähti ja kohta on joulu. Ja sen myötä joulukuvien otto. Tänä vuonna tiesimmekin jo aika hyvin mistä on kysymys, mutta silti aina ihmetyttää se huonekalujen siirtely ja järjestely. Niinkuin niitä kuvia nyt ei voisi ottaa muutenkin. No tässä kuitenkin meidän joulunodotustunnelmia, oikein hyvää joulua kaikille kavereille!

01.12.2008 - 21:06

Talvea on odotettu ja sellainen täällä hetken käväisikin, nyt kuitenkin vesisade ja kura on kiusana. Toivottavasti nyt pian tulisi taas pakkanen ja lumi, siinä oli niin kiva peuhatakin. Tässä reilun viikon takaisia lumimyräkkätunnelmia, tuulesta huolimatta pellolla oli hauskaa juoksennella.

12.10.2008 - 15:45

Viikot kuluu vauhdilla ja niin taas on syksy. Ja sehän tarkoittaakin siis sitä, että me saamme hieman vapaammin juoksennella metsässä. Tänään kävimme nuuskimassa sammalikkoja ja kallioita. Saimme myös yhden semmoisen juoksuhepulin, että mulle kävi pikku haveri, liukastuin ja varpaasta lähti nahka. Se ei menoa haitannut, mutta ilmeisesti emme ihan niin pitkää lenkkiä tehneet, kuin ensin oli tarkoitus. Mukavaa tuolla oli, eikä millään olisi malttanut pysähdellä iskän kameran eteen, namien voimalla nyt vähän pystyi pysähtymään.